Seksi & hormonit
Sukupuolihormonit ovat tärkeitä seksuaalista palkintoa hakevalle seksivietille. Hormonit vaikuttavat heräävään haluun, kiihottumiseen ja seksifantasioiden määrään, mutta mikään seksi ei ole kiinni vain hormoneista. Jokainen tuo suhteeseen mukaan myös seksuaalisen omakuvansa, jossa puhuvat aiempi elämä, kokemukset sekä kulttuuri, jossa on kasvettu. Toki seksi on myös peili, joka kertoo, missä suhteessa mennään.
Loistoseksi syntyy, kun keho, mieli ja suhde partneriin pelaavat hyvin yhteen. Mikä tahansa näistä voi myös jarruttaa ja estää hyvää seksiä: innostupa seksistä, jos työn, kodin ja talouden vaatimukset stressaavat tai lapsenhoidon univaje rassaa. Myös sairaudet, kuten masennus tai ahdistus, voivat viedä seksi-intoa. Myös hiipuva rakkaus voi sammuttaa halut, vaikkei vietti aina rakkautta vaadikaan.
Mieshormonit ja etenkin testosteroni ovat tärkeitä seksivietille myös naisilla. Aivoissa testosteroni aktivoi enemmän juuri seksiviettiin kuin romanttiseen rakastumiseen liittyviä alueita. Hormonin lisääntyessä ovulaation aikaan naisten seksihalut kasvavat. Mieshormonien vähetessä iän myötä seksifantasiat, yhdynnät ja itsetyydytys vähenevät.
Testosteroni näyttääkin vaikuttavan erityisesti seksiaktiivisuuden alkuun ja kiihottumiseen. Aamuseksi-innon taustalla saattaa olla testosteronierityksen aamuinen huippu. Myös aurinko ja lämpö näyttävät stimuloivan testosteronin tuotantoa, joten hormonien hyrräys voisi juuri nyt tuoda elämään vipinää.
Mieshormonit muokkaavat myös fyysisesti seksiin ja vaikuttavat klitoriksen paisuvaiskudokseen sekä emättimen seinämiin. Miehillä testosteronikorvaus parantaa erektiota ja sen kestoa, mutta vain jos hormonista on puute.
Hoidolla haluja
Mieshormonivajaus voi oireilla naisillakin libidon eli seksuaalienergian puutteena, väsymyksenä ja alakuloisuutena. Sukupuolielimet eivät tahdo kiihottua ja orgasmikin hankaloituu. Vaje voi syntyä esimerkiksi munasarjojen poiston jälkeen ja vaihdevuosissa munasarjojen toiminnan laiskistuttua. Myös yhdistelmäehkäisy vähentää testosteronin määrää ja heikentää osalla naisista seksihaluja ja nautintoa.
Testosteronia onkin tutkittu naisten seksihäiriöiden hoidossa, mutta vaikutus on kiistanalainen. Ongelma on, että mieshormonipuutosta ei osata mitata. Testosteroniarvojen ja seksuaalisen hyvinvoinnin välillä ei ole selvää yhteyttä.
Testosteronihoito on silti useissa tutkimuksissa parantanut seksielämää munasarjaleikkauksen tai luonnollisen menopaussin jälkeen naisilla, jotka ovat kärsineet heikosta libidosta. Alustavaa näyttöä on myös nuorempien naisten saamasta avusta, mutta kaikkia testosteroni ei auta. Vain kokeilemalla voi tietää auttaako hoito.
Haittoina on ollut lähinnä karvojen kasvu ja akne. Pillerit vähentävät hyvää HDL-kolesterolia, mutta ei ihon kautta annettu hoito. Rauhoittavaa turvallisuustietoa on 2–3 vuoden hoidosta vaihdevuosi- iän ohittaneilla naisilla. Rintasyövän osalta tieto on osin ristiriitaista. Testosteroni ei kuitenkaan lisää rinnan tiheyttä eikä soluja epänormaalisti.
Joissakin Euroopan maissa on saatavilla testosteronilaastari heikon seksuaalivietin hoitoon naisille, joiden kohtu ja munasarjat on poistettu. Naisilla on kokeiltu pienin annoksin miesten valmisteita.
Jos ehkäisypilleri vie halut, kannattaa kokeilla toista valmistetta tai hormonittomia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kuparikierukka voi auttaa, jos kuukautiset eivät ole kovin runsaat eivätkä kivuliaat. Keltarauhashormonikierukkaakin voi kokeilla.
Esihormoni hyrrää
Dehydroepiandrosteroni eli DHEA on esihormoni, jota myydään Yhdysvalloissa ravintolisänä. Se muuntuu kehossa testosteroniksi, dihydrotestosteroniksi tai estrogeeniksi. DHEA:n määrä vähenee ikääntymisen myötä, minkä vuoksi DHEA-lisän on arveltu voivan parantaa väheneviä seksihaluja.
Melko pienten tutkimusten tulokset ovat ristiriitaisia. Suurilla annoksilla haittoina voi ilmetä aknea ja karvankasvua, eikä pitkäaikaiskäytön turvallisuudesta ole tietoa. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Maija Kajanin mukaan jotkut seksihalujen ja energian puutteesta sekä alavireisyydestä kärsivät potilaat hyötyvät DHEA:sta selvästi, jotkut eivät yhtään.
Estrogeeni virittää keskushermostoa ja vaikuttaa naisen seksitietoisuuteen ja vastaanottavuuteen positiivisesti. Erityisesti kierron alussa estrogeeni lisää haluja ja reaktioherkkyyttä. Se muokkaa sukupuolielinten verenvirtausta ja ääreishermojen toimintaa. Se hoitaa myös emätintä ja vaikuttaa kostumiseen, mikä näkyy erityisesti vaihdevuosissa, kun estrogeeni vähenee. Emätin voi kuivua ja sen kudos vähetä niin, että yhdynnöistä tulee kivuliaita. Emätin- ja virtsatietulehduksetkin saattavat vaivata. Oireita voi tulla myös synnytyksen jälkeen ja imettäessä, kun estrogeenin tuotanto on vähissä. Myös matalaestrogeeninen yhdistelmäehkäisy voi joskus kuivattaa limakalvot.
Emättimen paikallinen estrogeenihoito hoitaa emättimen kuntoon. Se ei haittaa myöskään imetystä. Hoitokokeilut koko kehoon vaikuttavalla estrogeenikorvauksella ovat puolestaan olleet lupaavia synnytyksenjälkeisessä masennuksessa. Jos yhdistelmäehkäisy tuottaa ongelmia, sen voi vaihtaa enemmän estrogeenia sisältävään valmisteeseen.
Estrogeeni voi myös parantaa vaihdevuosien seksivaikeuksia. Apu saattaa tosin johtua elämänlaadun paranemisesta, kun hikoilupuuskat, univaikeudet ja alavireisyys lievittyvät.
Keltarauhashormonin rooli seksuaalisuuden fysiologiassa tunnetaan huonosti. Se voi kuitenkin vaikuttaa seksikiinnostukseen muokkaamalla loppukierron mielialaa.
Rakkaushormoni sitoo
Oksitosiini on hormoni, jota erittyy ihon sivelyssä, hyväilyissä, imetyksessä, rakastelussa ja etenkin orgasmeissa. Sitä sanotaan myös rakkaushormoniksi, jonka tehtävä on luoda kiintymystä. Mekanismi palvelee lajin säilymistä, sillä se saa lapsen hakemaan turvaa päähoitajaltaan, yleensä siis äidiltään. Tunneside edistää myös vanhempien yhdessä pysymistä ja sitä, että molemmat hoitavat lasta.
Parinmuodostukseen ja kiintyneisyyteen vaikuttaa myös vasopressiini, joka aktivoi aivoissa romanttiseen rakkauteen ja viehättymiseen liittyviä alueita. Sekä oksitosiini että vasopressiini aktivoituvat pareja muodostavilla eläimillä seksissä. Samalla vapautuu hermovälittäjäaine dopamiinia.
Dopamiinikin motivoi pitämään paria parhaimpana ja saa aikaan parinmuodostusta. Magneettikuvaus kertoo aivojen dopamiinin lisääntyvän rakastetun kuvaa katsellessa aivan kuin humaltuessa tai pokerikisan voitossa. Rakastumisen neurobiologia muistuttaa siis alkoholismia, jolloin toisaalta dopamiinihuipun palkintoa saatetaan hakea myös uusista rakastumisista.
Hermovälittäjäaineet ja sukupuolihormonit vaikuttavat myös toisiinsa. Dopamiiniaktiivisuuden nousu voi eläimillä lisätä testosteronin ja estrogeenin vapautusta ja näiden lisäys taas stimuloida dopamiinia. Pieni määrä alkoholia voi lisätä parinmuodostusta paitsi estoja vähentämällä myös lisäämällä naisilla sekä testosteronin, oksitosiinin että dopamiinin määrää. Eläimillä myös noradrenaliinin eritys on yhteydessä seksimotivaatioon ja kiihottuvuuteen.
Jos pitkä suhde kaipaa lisää dopamiinipalkintoja, niitä voi hankkia esimerkiksi hakemalla elämään yhdessä jännitystä, uusia tilanteita ja vaihtelua vaikkapa matkustamalla.
Tuoksun salaisuudet
Viehättymiseen ja seksuaaliseen kiinnostukseen liittyy vielä paljon tuntematonta. Miksi miehet antavat eniten tippejä naisstripparille juuri munasolun irtoamisaikaan? Tekevätkö hormonimuutokset naisen houkuttelevammaksi? Vai erittävätkö naiset ovulaatioaikaan feromoneja, tuoksuhormoneja, joilla eläimet viestivät lisääntymishaluistaan? Feromoneja haistavan vomeronasaalisen elimen toiminnasta ihmisillä ei kuitenkaan ole tietoa.
Hajuilla lienee merkitystä myös lajinsäilytyksen kannalta. Kehon puolustukselle on ihanteellisinta valita pari, jonka immuunisysteemiä säätelevät peptidit ovat erilaiset kuin itsellä. Tutkimuksessa naiset pitivät eniten paidasta, joka oli ollut juuri erilaisen peptidin omaavan miehen päällä. Ehkäisypillerit kuitenkin hävittävät naiselta kyvyn aistia tätä miehen peptidiä. Miten käykään siis luonnon valinnan?
Kuuntele temperamenttia
Tuhansia vuosia vanha seksitaitojen opas Kamasutra ei hae vauhtia hormoneista, vaan pohtii parin yhteensopivuutta kolmen asian kautta: seksuaalisen temperamentin, sukupuolielinten koon ja asiantuntijuuden kautta. Maija Kajan pitää tärkeänä erityisesti temperamenttia, joka liittyy selvästi haluun ja siihen, miten tärkeänä ihminen pitää seksuaalisuutta.
– Seksuaalinen temperamentti on mahdollisesti osin perittyä ja hormoneihin perustuvaa sisäsyntyistä seksuaalista draivia, joka on toisilla luonnostaan aktiivista, toisilla passiivista. Kasvatus ja kokemuksetkin vaikuttavat aktiivisuuteen, mutta eivät yhtä paljon.
Maija Kajan toivoo, että jokainen tunnistaisi temperamenttinsa ja seksin merkityksen itselleen. Ennen parisuhteen vakiinnuttamista ja lasten hankkimista olisi hyvä pohtia temperamenttien yhteensopivuutta.
– Avioeroja tulisi näin varmaan nykyistä vähemmän, sillä hyvin erilaisia temperamentteja on hankala korvata millään muulla asialla. Kamasutran mainitsemaksi asiantuntijaksi voi sentään oppia pitkän suhteen aikana juuri oman partnerinsa kanssa. Kun halu, taidot ja luovuus ovat tasapainossa, ei sukupuolielinten koonkaan yhteensopimattomuus ei ole ongelma.
Väärä arvotus pois
Kajan toivoo, että miehiä armahdettaisiin temperamenttiasioissa.
– Temperamentti on meissä oleva ominaisuus, jolle ei voi laittaa hyvän tai huonon leimaa. Koska kulttuurimme korostaa kovasti miehen halua, laimeatemperamenttinen mies voi tuntea itsensä kummajaiseksi ja kyseenalaistaa miehisyytensä turhaan.
– Uskon, että hyvin usein haluttomuuteen apua hakevien naisten ongelmana on kumppania laimeampi temperamentti, jolloin tilannetta voi olla hankala yrittää muuttaa hormonaalisesti. Virittäytyminen kuvien, musiikin, tuoksujen, kertomusten ja lukemisen avulla voi auttaa, mutta temperamenttia se ei muuta.
Haluongelmissa onkin tärkeä miettiä, onko halu muuttunut. Taustalta voi löytyä sairaus, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai prolaktiinierityksen lisääntyminen. Myös monet lääkkeet, kuten hormoniehkäisy, masennus- tai verenpainelääkkeet, voivat vaikuttaa seksiin. Myös parisuhteen ja muun elämän tilanne kannattaa käydä läpi.
DHEA-kokeilu voi auttaa jos halu on selvästi muuttunut ja oireena on energian puute ja esimerkiksi mielialaongelmia. Tämä kuitenkin edellyttää, että estrogeeniasiat ovat kunnossa.
Seksielämään voi saada potkua myös terveellisestä elämästä.
– Liikunta vaikuttaa selvästi aineenvaihduntaan ja hormoneihin. Hyvään ruokavalioon kuuluvat myös kasviestrogeenit, joita saa esimerkiksi metsämarjoista, täysjyväviljasta, kuten rukiista, sekä soijasta ja pellavasta.
Asiantuntija: naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Maija Kajan, Suomen Terveystalo Tampere, Uusi Gynekologikeskus
Lähteinä myös artikkeleja lehdistä Duodecim, Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism, Journal of Endocrinology, Human Reproduction Update, Philosophical Transactions of the Royal Society B sekä luentoja International Menopause Societyn kongressista Madridista.