teksti Tanja Lähteenmäki kuva Kuvapörssi Oy/Jupiterimages
perjantai, 14 elokuu 2009

10 teesiä auringonpalvontaan

Nauti auringosta järkevästi, turvallisesti ja kohtuudella.
10 teesiä auringonpalvontaan
Tilaa uudistunut Voi Hyvin, saat lahjaksi lämpimän huivin ja upean kellon!
Mikään ei ole ihanampaa kuin keväisen auringon säteet. Tuntuu kuin koko keho heräisi eloon. Yhtä aikaa kevätauringon kanssa alkaa varoittelu auringon vaaroista. Tässä asiassa vallitsee yksimielisyys: auringolta on suojauduttava.
Auringonsäteillä on nykyään aiempaa esteettömämpi kulku maan pinnalle ilmakehän kerrosten ohentumisen vuoksi. Kun suojautuu hyvin, muistaa kohtuuden, huolehtii nestetasapainosta ja ihon kosteutuksesta, auringossa oleilusta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.
Tähdistä kirkkahin
Maan lähitähti aurinko lähettää kolmenlaisia säteitä: UVC-säteet ovat aallonpituudeltaan lyhyimpiä ja katoavat avaruuteen ennen otsonikerrosta. UVB-säteiden vaikutuksesta keho ruskettuu. Eniten huolta aiheutuu UVA-säteistä, jotka tunkeutuvat ihon syvempiin kerroksiin, vaikuttavat immuunijärjestelmään ja voivat aiheuttaa solumuutoksia. On hyvä muistaa, että ne läpäisevät myös ikkunalasin.
Aurinkosuojissa käytetään UVA- ja UVB-säteitä vastaan joko mekaanista tai kemiallista suojausta. Imeytymättömien ainesosien ansiosta mekaaninen suojaus heijastaa säteitä pois iholta. Kemialliset suoja-aineet puolestaan imevät säteitä osittain itseensä. Kemiallisia suojia olisi hyvä välttää pienillä lapsilla ja alle vuoden ikäisillä niitä ei pitäisi käyttää lainkaan. Pienimmät olisi hyvä pitää auringolta suojassa kokonaan.
Tällä hetkellä paras teho korkeimmissa kertoimissa saadaan yhdistämällä mekaaninen ja kemiallinen suoja.
Kerroinviidakko
Vuoden 2007 alusta on EU:ssa aurinkosuojissa ollut yhteneväiset merkinnät, jotta sopiva suoja olisi helppo valita. Myös UVAsuojauksen osuutta on tarkennettu. Jotta voiteessa voi käyttää UVA-merkintää, säteiltä suojaavaa ainesosaa on oltava vähintään kolmasosa.
Harhaanjohtavista ilmaisuista, kuten sunblock, on luovuttu. Minimisuositus kertoimissa on 6.
Lumella, vuoristossa, hiekalla tai veden äärellä kannattaa suojautua tehokkaammin, sillä heijastumat lisäävät säteiden tehoa. Ne, joille pigmenttiä muodostuu epätasaisesti, tarvitsevat aurinkosuojausta läpi vuoden.
Iso D
D-vitamiinia saadaan ravinnosta, mutta keho pystyy valmistamaan sitä auringon valon avulla itsekin. Aiemmin luultiin, että D-vitamiinia muodostuu aina, kun auringonsäteet kohtaavat ihon. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Suomessa vain kesäkuukausina ja keskipäivällä otettu aurinkokylpy paljaalle iholle aktivoi vitamiinin tuotannon. Auringonpalvonnassa kannattaa kuitenkin noudattaa malttia ja ottaa avuksi D-vitamiinilisät.
D-vitamiini edistää kalsiumin aineenvaihduntaa ja on siksi tärkeä luustolle. Se myös vaikuttaa positiivisesti mielialaan, parantaa vastustuskykyä ja ennaltaehkäisee sairauksia. Suomessa virallinen Dvitamiinin päiväsuositus on 7,5–10 mikrogrammaa. Se on alhainen kansainvälisiin suosituksiin verrattuna, jotka ovat 25–50 mikrogrammaa päivässä.
Silmät suojaan
Silmien siristely kirkkaassa valossa on ikävää, eikä vain silmäkulmiin muodostuvien harakanvarpaiden takia. Pahimmillaan se aiheuttaa äkillisen tulehdustilan, lumisokeuden, mutta auringonvalo voi tehdä tuhojaan myös salakavalasti. Jatkuva kirkkaalle valolle altistuminen aiheuttaa mykiössä sameutumia, jotka voivat johtaa kaihiin. Lapsien kehittymättömät mykiöt päästävät säteitä läpi aikuisia enemmän, joten erityisesti lasten herkkiä silmiä on suojattava.
Valo vaikuttaa silmien kautta myös käpyrauhaseen, joka erittää vereen melatoniinia. Tämä hormoni vaikuttaa kehon vuorokausirytmiin, mielialaan ja puolustusmekanismiin. Kirkas valoaltistus heikentää käpyrauhasen toimintaa ja melatoniinin muodostus heikkenee tai lakkaa. Lasien tulisi siksi suojata hyvin koko silmän alue.
10 teesiä auringonpalvontaan
1. Hoida ihoa ennen auringonottoa. Hyvin kosteutettu ja terve iho sietää aurinkoa paremmin kuin kuiva ja ärtynyt.
2. Suojaa huolella koko vartalo. Muista myös silmät ja hiukset. Lisää suojatuotetta säännöllisesti.
3. Laita huivi tai hattu päähän.
4. Huolehdi nestetasapainosta. Älä juo alkoholia tai sokerisia juomia, vaan puhdasta vettä.
5.Älä grillaa nahkaasi, vaan liiku. Kävele, kitke kukkamaata, rakenna hiekkalinnoja ja kahlaa vedessä.
6. Vietä siestaa. Lähde pois keskipäivän kuumuudesta varjon alle tai sisälle.
7. Pese päivän päätteeksi keholta hiekka, meri- tai kloorivesi ja aurinkovoiteet.
8. Kosteuta vartalo auringonoton jälkeen.
9. Jos iho palaa, hoida se täysin kuntoon, ennen kuin altistut uudelleen auringolle.
10. Nauti valosta ja lämmöstä!
Voi Hyvin

Muoti & Tyyli

Hyvä olo - uusimmat

  • ApuIhmeelliset OMEGAT

    Terveyttä edistävät omega-rasvahapot ovat tärkeitä kaikenikäisille. Rasvat muun muassa edesauttavat vitamiinien imeytymistä ja hermoston toimintaa.

Viikon Muotivalinta

  • Kalle Palanderin loistolinnaKalle Palanderin loistolinna

    Torniolaisen alppitähden Kalle Palanderin talo nousi viime vuonna harjakorkeuteen. Tänä syksynä Kalle pääsee nauttimaan uuden kotinsa hulppeista maisemista ja kalavesistä.

Maailmalla

Ruoka & Viini

  • 
              
                  Brownie
                Sanna Miettusen aamupala

    Keittokirjailija ja ruokatoimittaja Sanna Miettusen päivän paras hetki on aamiainen. Hänen keittokirjastaan voi poimia herkut niin kiireiseen arkeen kuin hitaisiin viikonloppuaamuihin.

  • ap_perunat2.jpgKesäreseptejä uusista perunoista

    Pohjoismaissa perunaa viljeltiin alun perin yliopistoissa mielenkiinnon vuoksi. Vasta katovuosien aikana huomattiin perunan ravitsemukselliset ominaisuudet, mutta toden teolla peruna levisi kansan pariin vasta, kun siitä keksittiin keittää viinaa. Nyt viinankeitto on jäänyt vähemmälle ja peruna on kesäruokapöytien odotettu herkku.

Koti & Sisustus

  • vp0807_yrtit2.jpgSäilö aromikkaat yrtit talteen nyt

    Pitkä kesä on kasvattanut kotipihan yrtit lehteviksi ja aromikkaiksi. Nyt kannattaa kerätä runsasta satoa ja säilöä kesän aromit talteen. Lehtevät yrtit on helpointa pakastaa tai kuivata. Voit käyttää tuoreita yrttejä myös hillojen ja säilykkeiden mausteena.