teksti Anne Alter kuvat Mika Haaranen ja Juhani Salonen
lauantai, 15 elokuu 2009

Grilliruokaa kesäisiin pihajuhliin

Pienetkin kesäjuhlat omalla pihalla ovat suven hauska kohokohta. Kun ottaa valmistelut rennosti ja ideoi juhlat hyvällä mielellä, ne onnistuvat varmasti. Parhaimmillaan pihakutsut jättävät mieleen unohtumattoman muiston.
Grilliruokaa kesäisiin pihajuhliin
Tilaa Meidän Talo erikoishintaan: 3 nroa vain 12 euroa!
Kesällä ja erityisesti juhannuksen aikaan hauskoille pihajuhlille on aina tilauksensa. Joskus voi olla hyvä suunnitella kekkereitä vähän etukäteen, mutta spontaanit grillijuhlat ystävien ja mukavien naapureiden kanssa ovat usein ne antoisimmat.
Ellei naapureita kutsuta mukaan, on huomaavaista ilmoittaa heille juhlista etukäteen ja muistaa hiljentyä pihamaalla säädylliseen aikaan.
Jos ei halua liikoja stressata tarjoilujen kanssa, hyvää purtavaa kypsyy grillissä tai vaikka wokaten. Kokematonkin kotikokki tai grillimestari saa grillattaviin kaloihin ja broilerin fi leisiin riittävästi makua, kun ottaa marinoinnin avuksi. Eri tavoin valmiiksi maustetut tai omin niksein terästetyt makkarat ovat taattua tarjottavaa, jos vain muistaa varata omat purtavat kasvissyöjille.
Ruokailu kaipaa viininsä, oluensa tai kivennäisvetensä, mutta muusta juomapuolesta selviää vaivattomammin booleilla.
Vaikka pihan vehreys on ainakin alkukesästä jo sinällään esteettinen elämys, hienoilla liekeillä palavat, turvallisiin paikkoihin sijoitetut soihdut tai kynttilälyhdyt täydentävät tunnelmaa. Katetut terassit tai paviljongit varmistavat juhlien jatkuvuuden vaikka pienet sadekuurot yllättäisivät.
Huolla grillisi ennen käyttöä
  • Pyyhi grillin kaikki ulkopinnat puhtaiksi ja varmista, että grilliritilä on puhdas ja öljytty.
  • Tarkasta, että nestekaasupullo ja paineensäädin ovat kunnossa ja että pullossa on kaasua.
  • Selvitä myös, onko kaasuletkussa hiusmurtumia taittamalla letkua jyrkästi ja sivelemällä sitä saippuavedellä. Jos huomaat murtumia, vaihda tilalle uusi kaasuletku.
  • Kun kaikki on kunnossa, kiinnitä pulloventtiili kaasupulloon.
  • Kaasugrilli kannattaa laittaa hetkeksi päälle ja varmistaa, että kaikki toimii niin kuin pitää.
Grillaajalle vinkiksi
  • Jos käytät hiiliä tai brikettejä, sytytä ne ajoissa.
  • Aloita grillaus vasta, kun hiilet ovat harmahtavia.
  • Tuo kaikki tarvitsemasi välineet ja raaka-aineet grillin läheisyyteen. Näin homma sujuu jouheasti.
  • Voitele ritiläöljyllä. Valuta grillattavista ruuista liika marinadi pois, jotta ruoka ei tarttuisi herkästi ritilään.
  • Vältä lihojen tarpeetonta kääntämistä.
  • Käytä apuna pitkiä pinsettejä tai grillauspihtejä.
JUHLAJUOMAT
mt0806_grillaus6.jpg
Mustaherukka-sitruunajuoma (alkoholiton)
Noin 15 lasillista
Aktiivinen valmistusaika: 15 min
Passiivinen valmistusaika: 1 t 30 min
Ainekset:
3 luomusitruunaa
25 pientä mustaherukanlehteä
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 l kiehuvaa vettä
1 1/2 l kylmää vettä
jääpaloja
Pese sitruunat huolellisesti ja kuori niistä kuorimaveitsellä uloin keltainen pinta kattilaan tai muuhun kuumuutta kestävään astiaan. Lisää huuhdellut ja valutetut mustaherukanlehdet sekä sokeri. Kaada päälle kiehuva vesi, peitä astia ja anna maustua kunnes seos on jäähtynyt. Purista sitruunoista mehut ja lisää seokseen.
Siivilöi seos pulloihin ja nosta jääkaappiin. Laimenna juoma lisäämällä joukkoon 1 1/2 l kylmää vettä sekä runsaasti jäitä. Jos teet tarjolle vain lasillisen kerrallaan, sekoitussuhde on siis puolet mehua ja puolet vettä. Juoma säilyy jääkaapissa noin 5 päivää.
mt0806_grillaus4.jpg
Vaniljainen omenabooli (holillinen)
Noin 30 lasillista
Aktiivinen valmistusaika: 10 min
Ainekset:
2 dl omena-vaniljalikööriä (Chymos)
2 dl maustamatonta viinaa
1 l päärynätäysmehua
1 plo (0,75 l) kuivaa kuohuviiniä
3/4 l kivennäisvettä
jäitä
limettiviipaleita
minttua
Yhdistä jäähdytetyt juomat tarjoilukulhoon juuri ennen tarjoilua. Lisää jäät ja koristele.
Valmista jääpalat vaihteeksi booliin sopivasta täysmehusta. Silloin jääpalat eivät sulaessaan vetistä juomaa.
GRILLIHERKUT
mt0806_grillaus3.jpg
Broilerisolmut
8 annosta
Aktiivinen valmistusaika: 25 min
Passiivinen valmistusaika: 12 t
Ainekset:
noin 1 kg maustamattomia broilerifileitä
Marinadi:
1 pieni sipuli
6 valkosipulinkynttä
1/2 dl öljyä
1/2 dl omenatäysmehua
1/4 dl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
2 tl yrttimaustesekoitusta
1 rkl siirappia
2 rkl tomaattipyreetä
Leikkaa broilerifileet pitkittäin noin 2 sentin levyisiksi nauhoiksi.
Hienonna kuoritut sipulit, pane kulhoon ja lisää loput marinadiaineet. Sekoita hyvin ja upota broilerinauhat marinadiin. Peitä astia kelmulla tai kannella ja anna maustua jääkaapissa muutamia tunteja tai seuraavaan päivään.
Nosta nauhat marinadista ja kierrä ne löyhiksi solmuiksi. Grillaa solmut keskilämpöisessä grillissä kauniin ruskearaitaisiksi ja kypsiksi.
Tikkulohi
8–10 annosta
Aktiivinen valmistusaika: 20 min
Passiivinen valmistusaika: 30 min
Ainekset:
noin 1 kg lohifileetä
Sinappimarinadi:
4 rkl dijonsinappia
1/2 sitruunan mehu
1 dl oliiviöljyä
1 dl tilliä hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl roseepippuria
Lisäksi tarvitset liotettuja varrastikkuja. Valmista ensin marinadi. Yhdistä sinappi ja sitruunamehu. Sekoita joukkoon öljy ohuena nauhana. Mausta tillisilpulla, suolalla ja rouhitulla roseepippurilla.
Poista lohesta ruodot ja nahka. Leikkaa kala 2–3 sentin levyisiksi suikaleiksi. Nosta kalat kulhoon, kaada marinadi päälle ja anna marinoitua kylmässä puolisen tuntia. Kääntele muutaman kerran, jotta kalapalat maustuvat tasaisesti.
Pujota aina yksi lohisuikale kahteen liotettuun varrastikkuun. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ja grillaa lohitikkuja keskilämmöllä noin 4 minuuttia välillä käännellen. Lohipalat saavat jäädä sisältä hieman läpikuultaviksi.
Sipaise grillialustaan hieman öljyä ennen kalan paistamista, ettei se tartu kiinni paistoalustaan.
mt0806_grillaus5.jpg
Grillatut pekonimakkarat
4 annosta
Aktiivinen valmistusaika: 10 m
Passiivinen valmistusaika: 15 min
4 grillimakkaraa
2 tl sinappia
8 salvianlehteä
4 viipaletta amerikanpekonia
Tee makkaroihin viilto pituussuunnassa. Pursota väliin sinappia ja paina veitsen terällä salvianlehdet viiltoihin. Kiedo makkarat pekoniviipaleisiin ja kiinnitä päät cocktailtikuilla.
Grillaa makkaroita kohtalaisella lämmöllä, kunnes ne ovat rapeita ja ruskeita.
Tarjoa lisänä täytettyjä tomaatteja ja grillattuja maissintähkiä.
HERKUTTELIJAN JÄLKIRUOKA
mt0806_grillaus2.jpg
Tulivuoren purkaus
2 annosta
Aktiivinen valmistusaika: 10 min
Ainekset:
2 (à 65 g) pikaria vaniljajäätelöä
Kastike:
1 dl valmista kinuskikastiketta (esim. Pirkka)
50 g taloussuklaata
2 rkl espressokahvijuomaa
Koristeluun:
kauden marjoja tai hedelmiä
(paahdettuja mantelilastuja)
Mittaa kastikeainekset teflonkattilaan ja kuumenna seos koko ajan sekoitellen. Kun suklaa on sulanut, on kastike valmista.
Valuta seos kahdelle jälkiruokalautaselle peiliksi. Kumoa jäätelöpikari lautasen keskelle ja lusikoi marjoja kruunuksi. Kaada päälle kuumaa kastiketta ja ripottele halutessasi koristeeksi paahdettuja mantelilastuja.
Meidän Talo

Muoti & Tyyli

Hyvä olo - uusimmat

  • ApuIhmeelliset OMEGAT

    Terveyttä edistävät omega-rasvahapot ovat tärkeitä kaikenikäisille. Rasvat muun muassa edesauttavat vitamiinien imeytymistä ja hermoston toimintaa.

Viikon Muotivalinta

  • Kalle Palanderin loistolinnaKalle Palanderin loistolinna

    Torniolaisen alppitähden Kalle Palanderin talo nousi viime vuonna harjakorkeuteen. Tänä syksynä Kalle pääsee nauttimaan uuden kotinsa hulppeista maisemista ja kalavesistä.

Maailmalla

Ruoka & Viini

  • 
              
                  Brownie
                Sanna Miettusen aamupala

    Keittokirjailija ja ruokatoimittaja Sanna Miettusen päivän paras hetki on aamiainen. Hänen keittokirjastaan voi poimia herkut niin kiireiseen arkeen kuin hitaisiin viikonloppuaamuihin.

  • ap_perunat2.jpgKesäreseptejä uusista perunoista

    Pohjoismaissa perunaa viljeltiin alun perin yliopistoissa mielenkiinnon vuoksi. Vasta katovuosien aikana huomattiin perunan ravitsemukselliset ominaisuudet, mutta toden teolla peruna levisi kansan pariin vasta, kun siitä keksittiin keittää viinaa. Nyt viinankeitto on jäänyt vähemmälle ja peruna on kesäruokapöytien odotettu herkku.

Koti & Sisustus

  • vp0807_yrtit2.jpgSäilö aromikkaat yrtit talteen nyt

    Pitkä kesä on kasvattanut kotipihan yrtit lehteviksi ja aromikkaiksi. Nyt kannattaa kerätä runsasta satoa ja säilöä kesän aromit talteen. Lehtevät yrtit on helpointa pakastaa tai kuivata. Voit käyttää tuoreita yrttejä myös hillojen ja säilykkeiden mausteena.