teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen kuva Kirsi Salovaara
keskiviikko, 12 elokuu 2009

Tee perennoille kasvutilaa nyt

Kun kukkapenkki käy ahtaaksi, on aika tarttua lapioon. Elo–syyskuun vaihteessa jaetut perennat ehtivät juurtua ennen maan routaantumista.
Tee perennoille kasvutilaa nyt
Tilaa ViherPiha erikoishintaan: 6 nroa vain 25 euroa!
Kasvun heikkeneminen ja kukinnan väheneminen ovat oireita siitä, että kukkapenkki kaipaa uusimista. Heikkokasvuiset, vaalenneet kasvit piristyvät nopeasti, kun ne saavat uutta multaa juurilleen ja kasvutilaa ympärilleen. Puutarhurin ohjaavaa kättä tarvitaan myös silloin, kun voimakaskasvuiset lajit valtaavat tilaa hennoilta naapureiltaan tai monivuotiset rikkakasvit täyttävät penkin.
Useimmat perennat täytyy jakaa viiden vuoden välein ja istuttaa uudelleen. Jakaminen sopii niille vahvajuurisille perennalajeille, jotka kasvattavat vuosi vuodelta laajenevaa, mätäsmäistä kasvustoa. Pionit ja muut kasvurauhaa kaipaavat lajit jätetään paikoilleen, sillä ne eivät pidä jakamisesta.
Pääsääntönä pidetään, että keväällä ja alkukesällä kukkivat lajit jaetaan kukinnan jälkeen tai loppukesällä. Keski- ja loppukesällä sekä syksyllä kukkivat perennat jaetaan varhain keväällä.
Jakamisen yhteydessä kukkapenkki kalkitaan, lannoitetaan ja muokataan. Yleensä myös multalisäys on tarpeen. Jos koko penkin uusiminen yhdellä kerralla tuntuu työläältä, kannattaa penkki kunnostaa lohko kerrallaan.
1. Irrota juuret maasta pistelemällä lapiolla kauttaaltaan juuripaakun ympäri.
2. Kampea kasvi maasta isona paakkuna mahdollisimman ehjin juurin.
3. Jaa juuripaakku terävällä lapiolla, jotta leikkauspinnasta tulee mahdollisimman ehjä. Varmista, että jokaiseen jako-osaan jää juuria ja lehtiruusuke.
4. Löyhäjuuristen kasvien paakut voi hajottaa käsin. Puhdista juuripaakut kuolleista kasvinosista ja muiden kasvien taimista ennen istutusta.
5. Perkaa myös juurten sekaan kietoutuneet juolavehnän ja muiden monivuotisten rikkakasvien juurenkappaleet tarkasti pois.
6. Istuta jaetut taimet kunnostettuun penkkiin 20–25 sentin välein. Tiivistä maa ja kastele hyvin. Voit leikata isolehtisten kasvien varret, jotta laaja lehtipinta ei haihduta vettä. Näin kasvit juurtuvat paremmin.
Viherpiha

Muoti & Tyyli

Hyvä olo - uusimmat

  • ApuIhmeelliset OMEGAT

    Terveyttä edistävät omega-rasvahapot ovat tärkeitä kaikenikäisille. Rasvat muun muassa edesauttavat vitamiinien imeytymistä ja hermoston toimintaa.

Viikon Muotivalinta

  • Kalle Palanderin loistolinnaKalle Palanderin loistolinna

    Torniolaisen alppitähden Kalle Palanderin talo nousi viime vuonna harjakorkeuteen. Tänä syksynä Kalle pääsee nauttimaan uuden kotinsa hulppeista maisemista ja kalavesistä.

Maailmalla

Ruoka & Viini

  • 
              
                  Brownie
                Sanna Miettusen aamupala

    Keittokirjailija ja ruokatoimittaja Sanna Miettusen päivän paras hetki on aamiainen. Hänen keittokirjastaan voi poimia herkut niin kiireiseen arkeen kuin hitaisiin viikonloppuaamuihin.

  • ap_perunat2.jpgKesäreseptejä uusista perunoista

    Pohjoismaissa perunaa viljeltiin alun perin yliopistoissa mielenkiinnon vuoksi. Vasta katovuosien aikana huomattiin perunan ravitsemukselliset ominaisuudet, mutta toden teolla peruna levisi kansan pariin vasta, kun siitä keksittiin keittää viinaa. Nyt viinankeitto on jäänyt vähemmälle ja peruna on kesäruokapöytien odotettu herkku.

Koti & Sisustus

  • vp0807_yrtit2.jpgSäilö aromikkaat yrtit talteen nyt

    Pitkä kesä on kasvattanut kotipihan yrtit lehteviksi ja aromikkaiksi. Nyt kannattaa kerätä runsasta satoa ja säilöä kesän aromit talteen. Lehtevät yrtit on helpointa pakastaa tai kuivata. Voit käyttää tuoreita yrttejä myös hillojen ja säilykkeiden mausteena.