teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen kuva Kirsi Salovaara
torstai, 13 elokuu 2009

Säilö aromikkaat yrtit talteen nyt

Pitkä kesä on kasvattanut kotipihan yrtit lehteviksi ja aromikkaiksi. Nyt kannattaa kerätä runsasta satoa ja säilöä kesän aromit talteen. Lehtevät yrtit on helpointa pakastaa tai kuivata. Voit käyttää tuoreita yrttejä myös hillojen ja säilykkeiden mausteena.
Säilö aromikkaat yrtit talteen nyt
Kerää säilöntää varten terveitä ja puhtaita, raikkaan vihreitä lehtiä ja versoja. Katkaise varret mieluiten aamupäivällä ennen päivän kuuminta hetkeä tai pilvisellä säällä.
Versot voi huuhtaista nopeasti kylmällä vedellä, minkä jälkeen ne taputellaan heti kuiviksi.
Nuoret, pehmeät versot hyödynnetään kokonaan. Puutuneita, kovia varsia ei tarvitse käyttää, vaan lehdet ja kukat voi riipiä irti varsista.
Pakastaminen on helpoin tapa säilöä lehtiyrttejä. Puhtaat lehdet silputaan pieniin rasioihin. Voit pakastaa kerta-annoksia sekoittamalla silppua veteen jääpalalokerikkoon.
Yrttejä voi kuivata pieninä nippuina narulla tai ohuena kerroksena talouspaperin päällä. Kuivatut yrtit säilyvät tiiviissä lasipurkissa valolta suojattuna.
vp0807_yrtit2.jpg
1. Sitruunamelissa kerätään kuivattavaksi juuri ennen kukintaa, jolloin maku on parhaimmillaan. Lehdet on myös helppo pakastaa pienissä pusseissa.
2. Salvian lehdet sopivat pakastettavaksi sellaisenaan tai silputtuina. Salviaa voi myös kuivattaa, mutta lehtien väri saattaa muuttua ja aromi heikentyä.
3. Basilika on paras pakastaa lehtisilppuna rasioissa tai jääkuutioissa. Yksittäisiä lehtiä voi kuivata jopa huoneenlämmössä talouspaperin päällä.
4. Kehäkukan kukkasatoa kerätään kuivattavaksi. Terälehdet kuivataan ja käytetään antamaan väriä ruokiin, leivonnaisiin ja öljyihin.
vp0807_yrtit1.jpg
5. Rosmariini säilyttää voimakkaan arominsa kuivattunakin.Yksittäisiä lehtiä voi kuivata talvikäyttöön tai niistä voi tehdä yrttiöljyä.
6. Timjamin nuoria, pehmeitä latvoja pakastetaan sellaisenaan. Kasvin lehtiä voi myös kuivata ja niistä voi valmistaa yrttiöljyä.
7. Viherminttu sopii sekä kuivattavaksi että pakastettavaksi. Säilöttävät lehdet kerätään juuri ennen kukintaa ja irrotetaan varsistaan.
8. Korianterin nuoria, kauniin vihreitä lehtiä poimitaan koko kasvukauden. Siemenet kerätään, kun kukkavarret ruskettuvat.
Viherpiha

Muoti & Tyyli

Hyvä olo - uusimmat

  • ApuIhmeelliset OMEGAT

    Terveyttä edistävät omega-rasvahapot ovat tärkeitä kaikenikäisille. Rasvat muun muassa edesauttavat vitamiinien imeytymistä ja hermoston toimintaa.

Viikon Muotivalinta

  • Kalle Palanderin loistolinnaKalle Palanderin loistolinna

    Torniolaisen alppitähden Kalle Palanderin talo nousi viime vuonna harjakorkeuteen. Tänä syksynä Kalle pääsee nauttimaan uuden kotinsa hulppeista maisemista ja kalavesistä.

Maailmalla

Ruoka & Viini

  • 
              
                  Brownie
                Sanna Miettusen aamupala

    Keittokirjailija ja ruokatoimittaja Sanna Miettusen päivän paras hetki on aamiainen. Hänen keittokirjastaan voi poimia herkut niin kiireiseen arkeen kuin hitaisiin viikonloppuaamuihin.

  • ap_perunat2.jpgKesäreseptejä uusista perunoista

    Pohjoismaissa perunaa viljeltiin alun perin yliopistoissa mielenkiinnon vuoksi. Vasta katovuosien aikana huomattiin perunan ravitsemukselliset ominaisuudet, mutta toden teolla peruna levisi kansan pariin vasta, kun siitä keksittiin keittää viinaa. Nyt viinankeitto on jäänyt vähemmälle ja peruna on kesäruokapöytien odotettu herkku.

Koti & Sisustus

  • vp0807_yrtit2.jpgSäilö aromikkaat yrtit talteen nyt

    Pitkä kesä on kasvattanut kotipihan yrtit lehteviksi ja aromikkaiksi. Nyt kannattaa kerätä runsasta satoa ja säilöä kesän aromit talteen. Lehtevät yrtit on helpointa pakastaa tai kuivata. Voit käyttää tuoreita yrttejä myös hillojen ja säilykkeiden mausteena.